Samuli Putro - Elämäni miehet

Muusikko Samuli Putro ei isompia esittelyitä kaipaa. Kuulin Zen Cafeta ensi kerran 90-luvun lopussa. Tarkkaa vuotta en muista, siitä on kulunut jo paljon. Koskaan en ennättänyt kyseistä bändiä nähdä livenä, kun jo muutin ulkomaille. Suomeen paluun jälkeen on ollut useita mahdollisuuksia nähdä Putroa livenä, mutta jostain syystä en ole näihin tarttunut. Kirjan tahdoin kuitenkin lukea. Yllätyksekseni ostinkin sen heti ja luin nopeasti muutamassa päivässä.

Esikoiskirjassaan Putro käy terapiassa ja miettii elämänsä miehiä: isää, pomoa, työkavereita, kavereita. Hän pohtii suhdettaan miehiin (ja naisiin), millainen mies tai kaveri tahtoisi olla, miten tahtoisi muiden näkevän hänet.

Kieli on nokkelaa, soljuvaa, kuvailevaa (mitä muuta voi odottaa palkitulta sanoittajalta). Putro on tottunut tuomaan tarinan esiin riisutusti, turhia koreillen. Lauseet ovat lyhyitä, mutta ei niiden tarvitse pidempiä ollakaan.

“Sähkösaunan löyly löi selkään kuin ohut ja taipuisa vitsa. Sellainen itse haettu.”

Luen nykyään vähän miesten kirjoittamaan kirjallisuutta. Koen, että luin nuorena niin paljon tarinoita miehen näkökulmasta, ettei minun nyt tarvitse. Elämäni miehet oli kuitenkin raikas (tai no, jokseenkin tupakan ja kaljan tuoksuinen) hengähdys. Pidin siitä. Kappale isästä herkisti erityisesti.

Julkaistu: 15.1.2025
Kustantamo: WSOY
Sivut: 246
Kannen suunnittelu: Jussi Karjalainen
Kannen valokuva: Miikka Pirinen